Elatellaan toiveita etta saadaan laitettua kuvia joku paiva tanne ku nahtiin joku nettipaikka, mika mainosti etta on muistikortin lukijaa, usbia summuuta. Mennaan sinne toisella kertaa. Sita ennen taas jotaki epamaarasta tekstia sielta ja taalta ja tuolta.
Reissu ei ois mitaa ilman niita ihmisia joita ollaan tavattu ja joihin ollaan jopa tutustuttu. Ihmiset tekee reissusta reissun! Kuinka pitkaan voikaan muistaa jonkun suloisen paikallisen pikkutyton joka heiluttelee tai tulee jopa sanomaan Hi tai pikkupojan joka tarjoo pikku namit. Tietysti ollaan nahty reissereitakin paljon (lahinna britteja) joitten kans on voinu vaihtaa matkakokemuksia. Suomalaisia ollaan nahty koko reissun aikana vaan muutama, hyva niin. Eilen rannalla oli joku pariskunta mutta ei ollu kuitenkaan tarvetta menna jutulle.
Ensimmainen tilanne tavatessa on yleensa se, etta kaksi ihmista esittaytyvat toisilleen. Tilanne on monesti meille erittain haastava, silla puolalaisilla, irakilaisilla, saati paikallisilla on hyvin monesti sellanen nimi etta ei pysty hahmottaa, londonilaisten aksentti taas on omaa luokkaansa. Kun pyytaa kolmannen kerran toistamaan eika mee vielakaan jakeluun niin luovuttaa, nyokyttaa paata, hymyilee ja luulee tietavansa.
Niimpa monesti jaa kutsumatta naita ihmisia nimelta, mika on niin noloa! Meilla kuitenkin on oma taktiikka eli muistisaanto meille itelle ja keksitaan kaikille tavatuille joku oma heita kuvaava (ei valttamatta kovin imarteleva) nimi. Tiedetaan heti kenesta puhutaan. Joku saattaa olla ihana nauru -poika, toinen rastapaa, kolmas olpe, neljas joro. Toisilla saattaa olla monimutkaisempi nimi, kuten 7 vuotta reissussa -pappa tai 35 vuotta reissussa-kirjalija-valokuvaaja -mies. Naa miehet heratti hivenen kunnioitusta, tohon vois pyrkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti