Pelkotiloja

Ystävät ja tutut kyselee että mikäspäivä lähittekään, siinä halatessa viimeistään tajuaa että se päivä on pian.
Oon miettiny että mitä tuun eniten kaipaan (perheen, läheisten ja kavereitten jälkeen) ja oon tullu niinki noloon lopputulokseen kun lämmin suihkuvesi. En yksinkertasesti ymmärrä miten voin käydä kuukausitolkulla kylmässä suihkussa. Ja oletan että siihen hintaan mitä me yöpaikoista maksetaan, ei ihan se lämmin vesi kuulu. No, ehkä pitkä henkinen valmistautuminen auttaa mua kriittisellä hetkellä (+ heikot harjottelu-suoritukset kotona).

Tänä kesänä ollaan harjoteltu myös mitä isompien koppakännäreitten ja muitten ötököitten tappamista. Kun toisella alkaa volyymit nouseen kertoessaan minkälaisen ötökän sillä hetkellä näkee; toinen ei korota ääntä, vaan rauhallisesti toteaa, "Alotetaampa alusta. Älä huuda, vaan tarkkaile sitä hetki ja tapa." Tää kesän pitunen koulutus alkaa oleen lopuillaan ja on pakko myöntää, että jopa tuottanut vähän tulostakin. Ainakin voin myöntää itelleni jonkun stipendin, kun eilen tapasin tosi ison kännärin SISÄLLÄ ja tapoin kaverin kertarykäsyllä.

Vielä vois heittää pienen vedon kumpi alkaa haikaileen ekana näitten perus kahvi-ruisleipä-pulla-keksi-karkki (unohtamatta tietenkään mamman karjalanpaisteja) perään. (99% minä). Luulen että alku sujuu niin mahtavassa kulttuurishokissa, ettei edes muista kunnon kahvin olemassaoloa. Ja äkkiäkös sen unohtaa... Enempi tämmöselle "pulla päivässä" -tyypille tuottaa surua olla erossa kaikista sokeripommeista, mitä nää kotinurkat on pullollaan.

Muutenkin mua hermostuttaa että minkälaisen shokin saan tällä kertaa kun päästään perille. Se tulee mulle aina, menin sitte lähemmäs tai kauemmas. Alkuun oon ihan ressissä; jännitän, epäilen ja pelkään jokaista ja kaikkia. Siitä säkkipimeydestä puhumattakaan joka tulee liian aikasin. Illalla en häävin uskalla liikkua ku väijyn jokaista puskaa jonka ohi kävelen. Olin niin helpottunu kun luin Madventuresia ja sielä kerrottiin just tosta, se tulee väistämättä (voimakkaana tai vähemmän) ja mikä parasta, se on normaalia! Siks kehtaan sen täälläki kertoo ihan julkisesti. Mä kun olin tuskitellu että oon varmaan ainut sekopää. Mutta onneks se menee ajan kanssa ohi ja pikkuhiljaa pystyn alkaa luottaan. Ja työkaveri Annen sanoin - "ota tavotteeks, että luotat viimestään Thaimassa". Tässä oppia siis teille jotka koette olevanne arkoja, oon määkin ja silti uskallan mennä!

Noniin, paljon tekstiä ja asiaa ei yhtään. Toivottavasti Iida huolehtii reissun päältä nää päivitykset, että joku jaksaa lueskellakin...

PS. Pakko vielä mainita että askartelin eilen sitte moneen vuoteen. Äitillä ja iskällä oli vaan yks pyyntö, että tulostaisin jonkinlaisen kartan josta selviäis edes vähä missä ollaan ja millon. Illan sitte väsäsin isolle kartongille kartat ja piirtelin reittejä. Kuviakin piti siihen lisäillä että niillä ois jotain hajua missä maisemissa kuljetaan :)
PPS. Vielä enemmän mainitsemisen arvoista on se, että viisumihakemukset hyväksyttiin!!!